Lääketieteessä antimateriaa käytetään esimerkiksi aivojen kuvauksessa PET-kuvauksissa
(PET=POSITRONIemissiotomografia), jossa hyödynnetään positronien annihiloitumista.
Positroneja käytetään myös tutkimustarkoituksiin CERNissä. Kuitenkin antimaterian valmistamiseen
tarvitaan valtava määrä energiaa, kustannukset ovat korkeammat kuin antimateriasta saatava
hyöty ja valmistusmäärä on varsin minimaalinen, joten sen käyttö esim. energialähteenä ei ainakaan
vielä ole mitenkään päin kannattavaa.
Tulevaisuudessa antimateriaa voisi kuitenkin hyödyntää polttoaineena esim. avaruusaluksissa tai
jopa lentokoneissa, koska energiaa vapautuu valtavia määriä sen annihiloituessa. NASAn mukaan
antimaterian käyttöön polttoaineena menee kuitenkin vielä aikaa, n. 50-100 vuotta.